Inx-service logo

» Takaisin portaaliin

Ajankohtaista

LogCon-hirsimittari

 
Jokainen hirsi on yksilö, jonka on istuttava kohteeseensa moitteettomasti. Kun hirsipaketti avataan rakennustyömaalla, pitää kaikkien työstövaiheiden olla tehtynä viimeistä piirtoa myöten. Puutteet ja virheet viivästyttävät aina rakentamista, ja pahimmillaan työt voivat keskeytyä kokonaan. Näin pienikin virhe voi aiheuttaa melkoisesti haittaa niin rakentajalle kuin hirren valmistajallekin. 
 
LogCon estää ikävät yllätykset 
 
LogCon on markkinoiden ainut automaattinen hirsimittari. Sen älykäs kamera- ja kuvankäsittelyteknologia varmistavat, ettei tuotannosta pääse viallisia tuotteitta asiakkaille. 
 
Mittari seuraa jokaista hirttä yksilöllisesti ja tarkastaa, että se on tehty ohjeiden ja mittojen mukaisesti ja että kaikki työstökohteet, kuten reiät, urat ja salvokset, ovat kunnossa. Jos järjestelmä havaitsee puutteen tai virheen, se antaa hälytyksen ja vikaselvityksen työstökoneelle, jolloin käyttäjä voi päättää, hylytetäänkö vai korjataanko hirsi. Ilmoitus menee myös pakkaajalle.
 
LogConin seula ei vuoda, ja niinpä hirren valmistaja sekä rakentaja voivat luottaa siihen, että hirsipaketista löytyy juuri sitä mitä pitääkin.
 
LogConissa yhdistyy kehittynyt optiikka ja kuvankäsittelyteknologia 
 
LogCon kuvaa kuljettimella liikkuvan hirren kahdesta suunnasta 5150 pikselin viivakameralla. Kuvauksessa hyödynnetään Inx-Servicen patentoimaa erikoisoptiikkaa, joka eliminoi hirren ja kameran välisen etäisyyden vaihtelusta aiheutuvat kulmamuutokset. Näin kameran näkökulma hirteen ja siten myös mittaustulos ovat etäisyydestä riippumattomia. Kuvan resoluutio on 1 mm pituussuunnassa ja 0,4 mm poikittaissuunnassa. Hirren pituus mitataan pulssianturilla. 
 
Mittalaitteen kehittynyt kuvankäsittelytekniikka vertaa hirrestä saatua kuvaa sen yksilölliseen työstöohjelmaan ja paljastaa vääjäämättä mahdolliset poikkeamat.



2012 | Mainostoimisto Luode Oy