Jatkojalostus
Jatkojalostuksen automaatio
Jatkojalostuksen automaatio
Jatkojalostuksessa mitataan kuivauksessa mahdollisesti syntyneet halkeamat ja ohjataan niiden poistoa. Laudan syykuvion perusteella käännetään lauta oikeaan asentoon ennen höyläystä. Höyläyksen jälkeen tarkastetaan kappaleen dimensiot ja höyläyksen onnistuminen, optimoidaan katkaisua sekä tehdään lopullinen laatulajittelu. Laatulajittelu voidaan tehdä asiakkaan omilla laatusäännöillä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi pohjoismaisten laatusääntöjen, NLGA:n tai JAS:n sääntöjen mukaan.
Hirsimittari tarkastaa, että hirret on työstetty ohjeiden mukaisesti ja estää viallisten tuotteiden pääsyn asiakkaalle.
Jatkojalostuksessa niin kuin koko sahallakin varsinaiset koneohjaukset voidaan toteuttaa perinteisen logiikkaohjauksen sijasta SoftPLC-ohjelmistolla. Tällöin mittausjärjestelmät voidaan integroida erittäin helposti laitoksen ohjauslogiikkaan.
Tarvittaessa voimme liittää mittaus- ja ohjausjärjestelmämme myös laitoksen perinteiseen ohjauslogiikkaan (esimerkiksi Siemens, Omron tai Mitsubishi) Ethernetin välityksellä. Tällöin järjestelmämme tekevät kaikki mittaus-, laskenta- ja lokeroiden ohjaustoiminnot, kun taas perinteinen logiikkajärjestelmä hoitaa kuljettimien ja muiden vastaavien laitteiden ohjaukset.